maanantai 23. helmikuuta 2009

Uudempia etnisiä tuttavuuksia

Viime viikolla tuli käytyä kahdessa Töölöläisravintolassa, jotka ovat toimineet jo jonkin aikaa, mutta joissa ei vaan ole tullut käytyä.

Fez - makeaa marokkolaista

Töölöntorinkadulla entisen Motti-ravintolan tiloissa toimii nyt kivasti sisustettu marokkolainen Fez. Vietimme ystävättärien kanssa iltaa ennenkokemattomien makuelämysten äärellä!

Alkupalat, Kemiat (kuten meze tai tapas), olivat oikein hyviä ja tuhdisti valkosipulilla maustettuja (11-13 €, neljä pientä ruokaa). Pääruuiksi oli tarjolla Pastilla-nimisiä huoren sisään leivättuja piiraita tai kuumassa saviruukussa tarjoiltuja ruokia (15-23€). Monessa ruuassa oli makeutta mukana: karamelisoituja manteleita ja päärynää, hunajaa, jopa tomusokeria ja kanelia! Maukasta mutta vaatii hieman totuttelua suomalaiseen suolaiseen tottuneeseen makunystyrään. Jälkiruuat olivat vielä astetta erikoisempia eivätkä meitä kovasti miellyttäneet.

Umeshu - sushin himoon

Töölögymin yhteydessä on oiva pieni japanilainen sushiravintola, Umeshu. Kävimme lauantaina sushi-sashimi lounaalla. Oikein hyvä setti: california maki (8 €), sashimi (19 €) ja pieni sushilajitelma (11 €). Lisäksi kuppi lämmintä sakea (6 €). Palvelun nopeudessa olisi hieman parannettavaa, kesti yli puoli tuntia saada annoksia, palvelua saa englanniksi.

torstai 25. syyskuuta 2008

Lenkkipoluilla

Etu-Töölöössä lienee Helsingin parhaat lenkkipolut? Tsekkaa tästä minun suosikkini.

1. Kun haluat meren rantaan poikkea Taivallahden niemen kautta Hietsuun ja siitä Hietanieman hautasmaan rantaa pitkin kohti Lapinlahta. Silmä ja mieli lepää oli vuodenaika mikä tahansa.

2. Kun haluat katsella urbaaneja kanssalenkkeilijöitä, suuntaa Töölönlahdelle missä et koskaan kävele/juokse yksin!

3. Kun haluat historian ja perheiden ympäröimäksi, suuntaa kohti Seurasaarta. Lenkkeily ohella voit ihailla pääministerin ja presidentin kotia, historiallisia rakennuksia Seurasaaressa, poiketa munkkikahville tai makkaranpaistolle ja syöttää oravia pähkinöillä. Tai sitten vain nauttia luonnosta.

4. Kun haluat vierailla "muilla mailla", heitä Ulliksen lenkki. Ruoholahden kautta rantaa pitkin Kaivariin ja siitä Fredan kautta kotiin.

5. Kun haluat shoppailla. Kampin kauppakeskus on nyt niin lähellä että Stocka jääköön etelä-helsinkiläisille. Mitä Kampissa ei ole sitä ei Etu-Töölöläinen tarvitse! Lisämausteena on japanifriikkinuorisotakkutukkien bongailu.

Tokyo55

Ehkä muistat, ennen Mamma Rosaa, Töölöntorilla oli ravintola Tokyo. Ensimmäisiä itämaisia vaikutteita Suomen ravintolamaailmassa? Nyt Runeberginkatu 55 on avattu uusi Tokyo55. Kävimme illallisella perjantaina 19.9. melko suurin odotuksin. Vihdoin iltaisin auki oleva japanilainen Töölöössä!

Ravintola on pienehkö, ainakin yläkerta, jossa kahden hengen pöydällinen istuu 50 cm päässä seuraavasta pöydästä. Ei kovin romanttista, mutta eihän japanilaisissa ravintoloissa pidä ollakkaan.

Ruuan suhteen on pakko olla kriittinen. Olen syönyt california rollia monessa paikkaa: California, Bali, Tallinna... Tämä ei ollut parhaasta päästä, oliko rapu rapua vai rapupuikkoa? Kosteutta ei ollut rullan sisällä eikä seesaminsiemeniä mädin joukossa. Ehkä se oli japanilainen california roll? Valitettavasti Suomessa ei vaan saa samanlaista valikoimaa tuoretta merikalaa kuin jossain valtamerien äärellä. Pääruokana tarjoiltu tonnikala seesamkastikkeella oli erittäin maukasta ja juuri oikein paistettua. Sen sijaa pariloitu lohi wasabikastikkeella oli pienoinen pettymys. Lohi oli vedetty turhan ohuiksi kuiviksi siivuiksi ja wasabikastike oli liian mieto valkokastikemainen teos.

Illallinen (alku+pääruoka) alkudrinkkeineen ja viineineen kahdelle oli kuitenkin kohtuuhintainen, tasan 100 euroa. Helppo aloituspaikka ei niin aitoon japanilaiseen tottuneille.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Pubit ja illanvietto

Illanvietto Etu-Töölöössä ei ole kovin vilkasta. Yökerho Hesperia sulki ovensa jo ajat sitten ja nyt kun Kuu Kuu muuttui ruokaravintolaksi ovat vaihtoehdot todella vähissä. Bottaa leimaa opiskelijameno, saman korttelin Storyville on taas varttuneemmalle jazz-väelle.

Janoisena ei kuitenkaan tarvitse vaeltaa, pubeja löytyy aina läheltä, tässä muutama:

-Laiska Karhu, Mechelininkatu 25: pieni, kantisten täyttämä pubi
-Kerhonen, Mechelininkatu 13: perinteinen pubi, lounasruokaa
-Vastarannan Kiiski, Runeberginkatu 26: laajin olutvalikoima, poppia ja pelejä
-Mr. Don, Runeberginkatu 28: urheilupainotteinen pubi jossa saa polttaa
-Ravintola Perho, Mechelininkatu 7: pienpanimo

Tanssijalan heiluessa on paras kipittää Kamppiin ja keskustaan.

Perinteikkäät ravintolat

Mestaritalli ja Meritalli - paras terassi



Tämä Toivo kuulan puistossa sijaitseva Taka-Töölöläinen ravintolakokonaisuus on vaihtanut omistajaa useamman kerran, mutta pysynyt aina suosikkilistalla. Ei niinkään ruuan, vaan parhaan kesäisen terassin vuoksi. Ruuan taso on viimevuosina noussut, samoin tarjoilun taso. Joskus nimittäin ruokaa sai odotella tuntitolkulla. Meritalli auki touko-elokuun. Mestaritalli on myös suosittu häiden-, luokkakokousten ja pikkujoulujen viettopaikka.

Osoite: Merikannontie 2
Hintataso (2 ruokalajia): n. 35 euroa/henkilö
Suositellaan: Tallin kalalautanen



Elite - Töölöläistä tunnelmaa

Varma valinta illallisravintolaksi. Klassikkoannoksien lisäksi aina jotain uutta. Kiva paikka kokoontua myös isommalla porukalla. Tunnettu edesmenneiden taiteilijoiden mm. Pellonpään nimikkopöydistä.

Osoite: Eteläinen Hesperiankatu 22
Hintataso (2 ruokalajia): n. 35 euroa/henkilö
Suositellaan: Tauno Palon kermasipulipihvi



Mamma Rosa - perhelounaille ja pizzanystäville

Taka-Töölöössä Töölötorin kupeessa oleva ravintola on suosittu ja aina viikonloppuisin melkoisen täynnä. Pöytä kahdelle kuitenkin löytyy melko helposti. Asiakaskunta näyttää muodostuvan enimmäkseen lähialueiden vanhusväestöstä. Pizzat ovat herkullisia, rapealla ohuella pohjalla. Laajentanut toimintaansa Runebergin kadun puolelle (Mama's ja Papa's), iloksemme Mamma Rosan edeltäjä Tokyo tekee paluuta!

Osoite: Runeberginkatu 55
Hintataso (pizza): n. 10-12 euroa/henkilö
Suositellaan: pizzat



Manala - isoon nälkään ja janoon



Manala eli Botta on (kai vieläkin) tunnettu opiskelijoiden illanviettopaikka. Ruokaravintola tarjoaa isoja pizzoja ja pariloituaja annoksia isoon suolaiseen nälkään. Ei mitään mieleenpainuvaa, mutta mutkatonta perusmättöä.

Osoite: Dagmarinkatu 2
Hintataso (2 ruokalajia): n. 25 euroa/henkilö

Etniset ravintolat

Troikka - perinteinen venäläinen



Tämä pieni ja perinteikäs venäläinen ravintola on sisustettu romanttiseen tummahkoon tyyliin. Ravintola sopii hienosti juhlaillallisille pimeinä talvi tai syysiltoina. Huomaa että ravintola on auki vain iltaisin ja usein juhlapyhinä kiinni. Tänne ei piipahdeta, vaan varataan pöytä, aikaa, rahaa ja tilaa vatsaan herkullista ja kosteaa illanviettoa varten!

Osoite: Caloniuksenkatu
Hintataso (2 ruokalajia): n. 50 euroa/henkilö
Suositellaan: Blinit ja Pippurifilee



Kruo Thai - tulinen Thaimaalainen



Erinomainen valinta silloin kun et itse jaksa laittaa viikonlopun lounasta! Annokset mukaan saa 10 % alennuksella. Mukava välillä käydä myös itse ravintolassa, joka on thaimaalaisittain sisustettu: runsaasti viherkasveja, massiiviset puupöydät ja tuolit ja tietenkin, kuninkaan kuva. Kaikki annokset maukkaita, tulisuus merkitty chilein. Kolmen chilin annokset ovat oikeasti tulisia!

Osoite: Mechelininkatu 17
Hintataso (2 ruokalajia): n. 20 euroa/henkilö
Suositellaan: Tulinen äyriäiskeitto ja Tom Kha Kai



Dong Bei Hu (China Tiger) - aito kiinalainen



Melko tuore tuttavuus, mutta oikeasti iloinen yllätys. Yleensä Suomen kiinalaiset ravintolat tekevät halvalla (3 pientä annosta) täysin yhden ja saman makuisia annoksia. Tämä ravintola on poikkeus. Annokset ovat oikean kiinalaisen ruuan makuisia ja ne valmistetaan tilauksesta, ei tuoda minuutin sisällä pöytään. Hintataso on luonnoillisesti pikaruokakiinalaisia korkeampi.

Osoite: Museokatu 29
Hintataso (2 ruokalajia): n. 25 euroa/henkilö
Suositellaan: Kanaa sitruunakastikkeessa